maanantai 24. syyskuuta 2012

Päätöntä ja sisällötöntä touhua..

..totesin kilon muikkuja perattuani.

Meillä on ollut superduper kuuma viikko. Harmittaa kun Nöttönen ei voi olla ulkona lähellekkään niin paljon kuin haluaisi. Perjantaina käytiin kuitenkin torilla mistä oli tarkoitus ottaa vähän fiiliskuvaa mutta se nyt jotenkin jäi, sitä kun vaan osti nopeesti viikon vihannekset ja painui kotiin :) Sunnuntaina käytiin ihan baban kanssa ja kyllä kannatti! Löytyi nimittäin tällainen liike:




 


Anteeksi kuvien surkea laatu, en omista kuin vanhan pokkarin joka sekin on joutunut erään puolitoistavuotiaan runtelemaksi, mutta idea välittynee näistäkin. Katosta lattiaan kaikkea, ja siis tarkoitan kaikkea, mitä näpertäjä voi ikinä haluta! Laitoin baban kyselemään hieman hintoja, ja nuo satiininauhat ei maksa oikestaan mitään ja löytyipä sedältä siemenhelmiäkin (joita tulen pian tarvitsemaan siskon joululahjaprojektiin). Puoli kiloa helmiä irtoaa reilulla kuudella eurolla, suomalaisista alan nettikaupoista näkyy saavan noin sata grammaa vitosella, eli ei sekään mikään huono diili. Tänne palaan vielä :)

Lisäksi käytiin katselemassa kangaskauppojen hintoja. Parhaimmalta vaikuttanut oli harmikseni kiinni mutta eräässä toisessa oli puuvillakankaita jopa vajaalla 2 eurolla metri! Nyt kun täyttäisi äkkiä sen 30 että saisi vanhempien lahjaksi lupaaman ompelukoneen.. :) On tääkin nyt syy vanheta, heh.

1. Valkkaat nyt jumankekka ne 100 valokuvaa kehitettäväksi
2. Piirrä luonnokset kaikista mielessä pyörineistä ompeluideoista
3. Se valkosuklaa+limekakku on nyt tehtävä kun limet huononee ja suklaakin saattaa tehdä katoamistempun jääkaapista :)
3. Saata loppuun se maailman raivostuttavin sukkaprojekti
4. Aloita ticoticot
5. Päättele valmiit neuletyöt
6. Tee se toinen junasukka sille pariksi jonka teit jo viimeviikolla
7. a) Löydä kaupungista edes yksi lankakauppa ja etsi sieltä vähemmän raivostuttava sukkalanka kuin Tico Tico
    b) Hylkää ajatus Tico Tico sukista :)
 
Aika hyvin! Valokuva-asian koitin nakittaa ukolle mutta tuo meidän pirttihirmu oli saanut rikottua tästä minun läppäristä levyaseman, joten ei päästä valkkailemaan kuvia kehitettäväksi nyt sitten ollenkaan.. Harmi. Ja lankakauppaa (kunnollista) ei löytynyt joten ticotico it is..
 
Me asutaan Nöttösen kanssa siis kahta maata, Turkkia ja Suomea, aika 50/50. Suomessa ollessa olo tuntuu jotenkin aika ähkyltä jatkuvasti joten oli ihana palata takaisin tänne missä tulee laitettua itse kaikki ruoat (asutaan Suomessa siis vanhempieni luona missä se kokkaa kenellä on eniten aikaa) ja siksi ruokavalioon tulee sisälletettyä huomattavasti enemmän kasviksia. Keväällä otin tavaksi syödä pelkkää kasvisruokaa vähintään parina päivänä viikossa ja vireystaso oli korkealla koko ajan. Suomessa hyvä jos jaksaa sohvalta nousta.. Viime aikoina onkin tullut pohdittua josko jättäisin punaisen lihan kokonaan ruokavaliosta pois, kalasta en raaski luopua.. Pitäisi varmaan tutustua asiaan tarkemmin jotta varmistuisi siitä että lapsi saa kuitenkin kaikki tarvitsemansa kasvua varten.
 
Mutta sitten, mitäs täällä tällä viikolla puuhaillaan;
 
1. Pullaa, sokerin sijasta stevialla (olen aika 100% varma että epäonnistuu mutta pakko kokeilla kun sitä varten steviaa kuljetutin Suomesta)
2. Kesken-eräiset neuletyöt on saatava loppuun sillä Suomesta lähetetään ensi maanantaina paketti täynnä uusia projekteja :))
3. Neuleet pitäisi kuvata ja nakella Ravelryyn, ja jos vaikka tännekkin.
4. Siskonpojan synttärilahjaan pitäisi sommitella mallit, kyseessä siis aakkostaulut ristipistoin
5. Vaatekaapin siivous, tää on mulla ikuinen projekti..
6. Siskon joululahjaprojektin mallitilkku pitäisis saada pyöräytettyä
 
Mitähän (uusio)käyttöä keksis näille:
 
 
Täällä nämä munien kuluttajapakkaukset on hiukan isommat :) Ensin mietin josko säilyttäisi niitä siemenhelmiä mutta taitaa lapsitaluodessa olla parempi jos vaan kiltisti ostaa kannellisen vieherasian moisille. Ja entäpä ne kardemummaputket? Mitä niillä voi tehdä?
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti